KulMIlTa
Ylöjärvi kiristää Juhlaveistos kukkaronnyörejä julkistetaan
YlÖJÄRVI Verotulojen hyytyminen vie Ylöjärven kaupungin säästötoimiin. Ainakin yhteisöverotuotoista jäänee pois puolet, eli pari miljoonaa. Kaupunki aikoo etsiä kaikkiaan neljän miljoonan euron säästöt eri toimialoilta. Tämä tarkoittanee, että lukuisien uusien virkojen täyttöä lykätään. YlÖJÄRVI Ylöjärven kaupungintalon aukiolle sijoitettava veistos nähdään ensi kertaa 13. helmikuuta Ylöjärven kirjastolla. Veistoksesta käytiin kilpailu, johon oli kutsuttu kuvanveistäjät Pekka Jylhä, Auli Korhonen, Ukri Merikanto, Matti Peltokangas sekä Työpari OLO: Pasi Karjula ja Marko Vuokola.
tori 11. 2. 2009 Kirpputorille ystävänpäivänä
Karhen koulun oppilaat, opettajat ja vanhempainyhdistys järjestävät ystävänpäivänä 14.2. kirpputorin kello 10–13 osoitteessa Nopanperäntie 10. Ylöjärven seurakuntakeskuksessa on sunnuntaina klo 11 Hippo-hiihdot, kasvomaalausta, hevos-, moottorikelkka- ja mönkijäajelua, unelmatupa ja kirpputori.
Laskiaisena riehaan
Ylöjärvi tutuksi: Urho Riihikoski puhuu teemasta Parkkuu Sydämessäni Ravintola Keitaassa 18.2. kello 15.30
MiiA KAArlelA
– Täällä ollaan hirvittävän tekeviä, Ylöjärven Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Matti Airaksinen kiittelee pirkanmaalaisten taisteluhenkeä.
Älä lamaannu
Matti Airaksiselle on ilmiannettu jo kymmeniä hyviä talousuutisia
Talous Joka tuutista tulvivat huonot talousuutiset ”alkoivat jurnuttaa” Ylöjärven Nuorkauppakamarin puheenjohtajaa Matti Airaksista.
Onko ihosi pakkasen puraisema – pintakuiva, harmaa ja eloton? Tule ja suo kasvoillesi hetki virkistyä ja kirkastua!
– Tuttujen kanssa päätettiin, että ei kai auta muu kuin tehdä itse asialle jotain. Tammikuun lopulla aukesi www-sivusto Positiivinentalousuutinen.fi. Sivuille poimitaan hyviä uutisia muista medioista. Lisäksi kuka tahansa voi ilmiantaa yrittäjän, jolla menee ”kiusallisen hyvin”. Ilmiantoja on tullut 30. Airaksinen haluaa muistuttaa, että 99,8 prosenttia
suomalaisista yrityksistä on pk-yrityksiä. – Valtaosalla niistä menee edelleen ihan kivasti. Airaksinen ei yritä uskotella, että yksi verkkosivusto pystyisi kääntämään talouden käyriä noususuuntaan. Tarkoitus on rohkaista ihmisiä. – Turhan takia ei kannata vauhkoontua. Jos olet tottunut aina ostamaan aamulla kahvikupillisen, voit tehdä
niin edelleen. Airaksinen kiittelee Pirkanmaata hienosta taisteluhengestä taantuman edessä. Kampanjoiden lisäksi kevään ohjelmassa on laman tappobileet Ilveksessä. Miia Kaarlela
Hyviä uutisia
l It-firma EmCe palkkaa 30 työntekijää. l Vexven tehdaslaajennus tuo Pohjois-Karjalaan metallialan työpaikkoja. l Reinoja ja Ainoja valmistava Suomen Kumitehdas laajentaa. l Lisää hyviä talousuutisia osoitteessa www.positiivinentalousuutinen.fi.
Kosteuttava ja virkistävä KASVOHOITO
Sis. mikrohionta, kulmien siistiminen + värjäys, kasvo- sekä päähieronta ja naamio. Kesto n. 1h
Täydellinen jalkahoito
Kosmetologi Sari Mielonen
Mastontie 6 | Ylöjärvi | Ajanvaraus p. 03 348 5456
www.hairandbeautytimes.fi
Tervetuloa Pihlajalinnaan!
• Kattavat yleis- ja erikoislääkäripalvelut Ylöjärvellä. • Myös laboratorio ja kuntoutus. • Lastentautien, ortopedian, gynekologian ja allergologian erikoislääkäreiden vastaanotot. • Yleislääkärille joka päivä maanantaista lauantaihin.
• Sähkötarvikkeet • Sähkötyöt • Sähkösuunnitelmat
Myymälä avoinna ma–pe 8–17
430-sarja Tilavuus 430 l. Mitat 225 x 80 x 34 cm. Tuote 910-XR430/910XR430M, väri harmaa/musta
Akku, hapotettu Keskitetty kaasunpoisto, kantokahva. Tuote 935-55559
Tervetuloa koko perheen lääkäriasemalle.
Kattokotelot
3 vuoden takuu!
Mikkolantie 9, 33470 Ylöjärvi | Aukioloajat: Ma-pe 8-17, la 10-14 Kysy myös ilta-aikoja. | Ajanvaraus: Puhelin (03) 5583200
Elovainiontie 18, 33470 YLÖJÄRVI
Puh. (03) 347 8511 www.ylojarvensahkoliike.fi
Mikkolantie 9, puh. 3482 950 Avoinna: ark. 8.30-17.00, la 9.00-14.00